Pieni marjamatka

 

Aiottiin talven marjat hommata,

tiedettiin hyväksi havaittu paikka.

Todettiin tyhjäksi kaivettu, vaikka

taiottiin, pitää ne siis nyt pummata.

Näin viime kesänä!

Onneksi tästä pääsee Horon kulmille.

Siellä ei olla joron jäljillä.

Ehkä ratkaisuja löytyy marjapulmille.

Vielä löytyy käyttöä järjillä.

 

Saisimmeko sadon kaupasta?

Tahtoo Helmi kysymyksen laukaista.

Pitkä matka tänne suotta kuljettu,

taitaa kauppapuoti olla ihan suljettu!

Marjatta jatkoimme Äystölle,
kasvattavat paljon salaattia.

Oli tarve mustikoiden käytölle,

kiisselien keittoon talenttia.

( Hassu nimi tuo Marjatta - tyttö parka,

ei marjan marjaa! Niin kuin mekin! )

Maankulmassa kulkevi lapsosen tie...

Taisi olla kuitenkin "maan korvessa" se

tie, joka enkelin avulla kotihin vie.

Eikä enää niin pitkäkään, vaikka ei kotia näy.

Toivomme pohjalta pakkasen:

saisimme vanhoja vakkasen!

Kulttuurikävelyllä 3

 

 Nyt hipsaistaan Puuseppämuseolta tien toiselle puolelle ja ollaan taas historiallisella paikalla, Haapalan tädin pihassa, museo tätä nykyä.

Mommi ja Pappa halusivat tänne, koska esillä oli värikkäitä 1970-luvun tavaroita.

Niinpä eräässä nurkassa odotti yllätys. Kalervo Puskala kuvasi aikoinaan puuseppiä. Martti-paappa, Mommin isä, sieltä tuijotti tiukasti meitä höyläpenkkinsä äärestä. Kuva on vuodelta 1975 sarjasta "Valokuvia puusepistä". Meidän mielestä parasta kulttuuria. Tähän on hyvä lopettaa ja mennä kotiin miettimään syntyjä syviä!

Kulttuurikävelyllä 2

  Art Housen jälkeen kiipeämme Haapalanmäen puoliväliin.

Kohteenamme Puuseppämuseo. Syynä tietysti halumme vilkaista puuseppä Martti-paappamme aikaiseen vanhaan verstasmaailmaan. ( Tästä voit myös vilkaista museon sivuille. ) Mutta ennen muuta halusimme nähdä puuleluja aikojen takaa. Museossa vierailun teki mieluisaksi myös ystävällinen ja asiantunteva opas, jonka kirja löytyy juttumme lopusta.

Alakerrassa tutustuimme vanhoihin työkaluihin ja kävimme neuvomassa koristeveistäjälle uusimpia alan hienouksia.

Selvähän se, että nikkarit veistelivät lapsilleen lelut puusta.

Ja huonekalut viimeisen päälle!

Kas vain! Kaij Lindgårdin käden jälki näkyy täälläkin.

Hei! Siinähän on tuttu Eemeli ja kokoelma puu-ukkeleita, joita hän veisteli jouduttuaan metkujen takia liiteriin arestiin.

Kolmas kohteemme on Jurvan museo, josta kerromme huomenna.

Kulttuurikävelyllä

  Voisi luulla, ettei tällaisella pienellä kaupungin kaupallisella alakeskuksella, Jurvalla, ole mitään tarjottavaa kulttuurinnälkäiselle. Lähdimme pienelle päiväkävelylle kohti Haapalanmäkeä.

Puolen kilometrin päässä olimmekin ensimmäisellä etapillamme Art House Jurvassa.

Koska suvussa on vaikuttanut puuseppiä, lähdimme katsastamaan Oiva Kentta-näyttelyä.

Uskomattoman tarkkaa ennakkosuunnittelua, materiaalin ja työkalujen hallintaa.

Oiva Kentta piirsi ensin mallin ( oikealla ), minkä jälkeen toteutti suunnitelman.

Art Housessa oli muitakin puusepän taidonnäytteitä esillä, Tero Hulkkonen.

Voisitteko kuvitella, että tämä on puuta!

Ripaus mystiikkaa!

Art House Jurva on iso rakennus, entinen puusepänverstas. Siellä on muidenkin taiteilijoiden teoksia esillä. Kaj Lindgård:

Tällä papparaisella on vilu eikä mistään saada tarpeeksi suurta vilttiä edes.

Tyttö on vähän venähtänyt pituutta. Muistuttaa kreikkalaista marmorijumalatarta - mutta on kuitenkin puuta kuten tuo paleleva heppukin.

Lopuksi ripaus maalaustaidetta, Katariina Matsinen:

Ja Mikki Paajanen, jolla toki talttakin pysyy näpeissä.

Tänne pitää tulla toistekin. Mutta nyt kävely jatkuu kohti Haapalanmäkeä - siitä toisella kertaa.

Syksystä pitää nauttia

 

Rauhakankaan retki

Taas ollaan metsään menossa,

on raskas reppuselkä kenossa.

Hiljainen, hiekkainen kärrytie

meidät perille salomaille vie.

Mutta jostain puitten takaa 

hailakka silmä katsahtaa. 

Siinä kivinen seita makaa, 

joku syliin voisi kapsahtaa.

Mutta onko seitaan luottamista,

hyytyä voi sen sylissä, takissa.

Pelkäämme kiveksi tuottamista,

tyytyä parempi lymyssä, lakissa.

Kankaan kyljestä alkaa suo.

Siinä varsinainen tutkimuskohde,

mikä meidät luoksensa tuo.

Silmistämme loistaa rahanhohde.

Täällä saattaa kasvaa kihokkia,

josta huiman paljon maksetaan.

Uskaltaisiko koittaa inhokkia?

Kaipa keräillä me jaksetaan.

Aika yrtti, näätsen, popsii lihaa.

Hyvä ettei kasva meillä pitkin pihaa.

Taikamyrtti, voisin kuvitella,

nakkikioskilla alkaa huvitella.

Helmi tyytyy karpaloon,

sen poiminta on turvallista.

Mehu siirtyy vartaloon,

ja vaikutus on terveellistä.

Rämeen reunaan rakennettu

oli "leijonien" puinen luola.

Kohta eväät oli nakerrettu,

munistamme puuttui suola.

Olisikohan aika talsia kotia kohti,

sitä pienet vaeltajamme pohti.

Houkuttava harha sammalikkoon 

samettiseen sentään sallittakoon.

Hietikko-metsän hiippailijat

Helmi ja Ilmi keväisellä retkellä omassa "puolen hehtaarin" metsässään.

Punahilkkakin poikkesi polulta

kukkia kedolta poimimaan.

Voikukat houkutti pellolta

ahkerat kätöset toimimaan.

Me olimme matkalla kuuntelemaan

vanhojen honkien huminaa,

onttojen kuusien kuminaa,

me taajamaelämää muuntelemaan.

Metsään tullaan varovasti,

keijuja ei saa säikytellä.

Oksaan jos tartut harovasti,

purovettä alat läikytellä

- se tuskin kannattaa,

se maahiselta manausta annattaa.

Vanhassa metsässä kummallista,

kun juuret taivasta kurkottaa.

Vankassa syrjässä turvallista,

kun suuret pelkonsa karkottaa.

Multahovin vanhalla muurilla

valpassilmät ovat vartiossa.

Kultaparin varmalla tuurilla

vaaranpaikka löytyy partiossa.

Helmi totisena tarkkaa,

ettei kukaan kimppuun karkaa.

Menninkäisen linnoitusta

puolustetaan, innoitusta

riittää, menninkäinen kiittää.

Ovelia olevanne luulitte?

Rapinaa linnan takapuolella.

Pysähtymiskäskyjä kuulitte.

Me tarkkailemme tosi huolella.

Sitten tuli aivan hiljaista,

eikä osattu arvata syytä.

Heti teki mielemme kiljaista,

eikä tarvinnut pelätä kyytä,

sillä mörkö meitä kylmästi katseli,

ja tuskan hiki otsamme kasteli.

Painuttiin turvaan syvälle

tänne Kalliovuoren varjoon.

Tuntuisi varmaan hyvälle,

jos tulisit apua tarjoon.

Kovasti karkuun kipitettiin

ja nauravan kannon nokkaaan

me istuimme, mörköä ripitettiin.

Saamme kertoa kaskun arvokkaan.

Helmi ehdotti samaan syssyyn,

ei tahdo antaa kuusen kaatua,

se saattaa muuten maatua,

että nostetaan se pystyyn.

- Ei mua huvitakaan nostaa,

turha myrskylle on kostaa.

Eihän ole meidän huolena,

että luontoon kuuluu kuolema.

Tässä on liito-oravilla baari,

käpypurilaista näkyy hotkitun.

Joukossa on ollut barbaari,

suomut nähdään pitkin potkitun.

Niinpä mieleen muistuu,

että nytpä eväs maistuu:

sämpylää ja ketunleipää,

kurkkua ja suolaheinää,

maitopullo repusta,

märkä sammal pepusta.

Aika lähteä kotia kohti.

Tämä oli mukava retki.

Mättäällä kumpikin pohti:

- Jäätäiskö vielä hetki!