Hartolan kuningaskunnassa ( Gustav Adolfs )

 HARTOLA

Tervetuloa kuningaskuntaan!

Vaatimattomuus ei kaunista,

paljon parempi itseä kehua.

Ei naamat muistuta naurista,

vaikka syöty onkin rehua.

Ei näy missään rahvasta,

 astutaan kunkkujen teitä.

Vähän vilu nipistää varvasta,

mutta eihän se harmita meitä.

Helmin teki mieli nähdä linnaa,

prinsessoja sekä muuta hovia.

Uupui kukkarosta monta pinnaa,

ei se kestä yhtään lisää lovia.

Laiturilla Pappaa paleltaa,

Huulet aateliset siniveriset.

Jaksaakohan enää vaeltaa.

- Kuulen kyllä miten täriset.

Tainionvirran rantakivellä

syysaurinko saa poskia hivellä

Ekonkosken sillan väleistä

voisivat pikkuiset pudota.

Akannostajat vesistä viileistä

saisivat virran padota.

Kaarisillan kauneuden

näkee paremmin loitolta;

korkeanpaikan kauheuden

pelkonsa tuntuu voitolta.

Nyt ei saisi edes kiikkua,

jos jalan aikoo tästä liikkua.

 Miksi pitää sillan riippua?

Silmät kiinni! Usko alkaa hiipua!

Vihdoin maassa juurevasti,

päästiin kannon nokkaan,

ihmetellen suuremmasti,

 kirkko tästä joutui hukkaan?

Löytyypä kuningaskunnasta uusi kirkko,

jos pitää yli satavuotiasta uutena. 

Stenbäck oli nimensä mukainen kirkkoarkkitehti, joka ei varmaan puusta olisi osannut mitään tuunata. Kansallisromantiikkaa, sekä uusgotiikkaa ynnä jugendin vaikutteita kuten helposti huomaamme ( tai luemme wikipediasta ).

Heilit Heinolassa

 

Terveisiä Heinolasta,

palasimme sieltä vasta.

Saimme monta muistoa,

kun näimme Rantapuistoa.

Suomen suurimmasta puusta

kaksi likkaa alas hyppeli,

päässeet tuumimasta muusta:

Miksi jaksaa Tsaarinpoppeli?

Ikää 125 - 175 vuotta!

Monenmoisia soppia

löytyy lintutarhalta,

kaikenkokoisia koppia

täytyy tutkia seinäkartalta!

Huuhkajan kanssa voi pölläillä,

kun on retkessä huumorivaraa,

ruuhka-ajan ulkona vielä hölläillä,

sun on hetkessä nähtävä araa.

Tukinuittaja-patsas

Lahden Lanupuistossa

 Puistokävelyllä Kariniemellä

täytyi tuumata ja vähän tutkia.

Milläköhän oli Lanu mielellä,

kun päätyi duunata tähän Tukia?

Tuki, 1991

Joku lentää tänne ison kiven juureen,

missä isä tai äiti sille keittää puuroja.

Jospa huutaa se ääneen suureen:

- Ei maistu mulle, ootteko kuuroja!

Iso kivi, 1991

On oltava kiipijäluonne,

eteenpäin pyrkivä kovasti,

joka kapuaa ylös tuonne,

on uskova itseensä lujasti.

Kiertynyt puu, 1992

Onko sinulla jotain minua vastaan?

Vai tahdotko ehkä vain suudella?

Arvella saattaa nojaustavastaan,

kaiketi voisivat herjoja huudella?

Kaksi kiveä, 1992

Retkellä voi joskus jumpata,

taivutellen syvään kaaria.

Rasvat saattaa siten dumpata,

laulatellen hyvää aariaa.

Kaari, 1990

Koska tänään ei nukuttu pommiin,

jaksellaan hyvin kannella rankoja

- ne on näitä laihoja tankoja,

meistä on apuja puuhommiin.

Rankakasa, 1990

Talvellakin voi halata,

taiteilija varmaan arveli.

Tunteita ei pidä salata

- kesäpörriäiset parveili!

Harmaa tammikuu, 1990

Istuivat Jurvankin pojat keossa

- muurahaiset nipisteli pepussa.

Heidät yllätettiin itse teossa,

mainetta ikänsä kantoivat repussa!

Keko, 1989

Luonnonlapset pajupeitteille

jääneet hetkeksi rauhassa levolle.

Luontoäiti ei jätä heitteille,

antaa voimia retkeksi monelle.

Paju, 1989

Vaaditaan jääräpäistä mieltä

tunkea läpi kiteisen kiven.

Voidaan takaa kiertää se sieltä.

- Hei, käytä järkeä hiven!

Läpi harmaan kiven, 1992

Kekkasimme kunnon kannon.

Kiskotellen, venytellen vetreäksi

saimme kropan, tämän vannon,

puistomuiston vielä letkeäksi.

Kanto, 1989

Kolme patsasta piileskelivät puistossa niin, että jäi seuraavaankin kertaan tekemistä. Olipa mukava, rauhaisa paikka luonnon keskellä.