torstai 10. syyskuuta 2020

Kartanoon kutsumattomat

 


Oletteko saaneet kuulla:
On hirvitys kartanon puistossa kreivillä.
Ei pidä lainkaan luulla,
että vedetään karmeesti huulesta kreisillä
huumorilla teitä - vain pikku elkeitä.


Tästä matkamme alkaa, jos uskallat tulla mukaan,
niin astumme yhtä jalkaa eikä eksyä saa kukaan.



Alkuun pari varoituksen sanaa.
Täällä on ojissa sähköaitoja.
Koskepas - paroni vääntää hanaa,
jo kipinöi, silmissäsi näät raitoja.


Tästä asteleepi herttua
matkallansa lähipuotiin,
ostaa makkaraa ja torttua
rouvallensa kahvinjuontiin.


Nälkäinen on lisko päärin,
jonka yllätimme ojan takaa,
ahmii muonaa  mielin määrin,
sitten vatsallansa makaa.


Mihin kadonnut on markiisi?
Rohkenemme syyttää liskoa.
Muistoksensa lyhyt kapriisi,
pedon vastausta saanee kiskoa.


Juostiin kovaa pakoon.
Tuosta kaatui kuusia lakoon.
Onhan surku syötyä aatelia,
suuri parku, hyötyi raatelija.





A. I. Arwidsson

Kappas, kumpareella kivessä
kappalaisen pojan nimessä
piilee Aadolfia sekä Iivaria,
siitä saatiin Suomeen skriivaria.




Ruhtinaalla renki Matti,
raapi parran sänkiä.
Herralla on henki ahmatti:
palkkapuut niin märkiä.


Oma koti kullan kallis,
renki-Matin huonos mallis.
Kylään kutsui vapaaherran.
Vastas: - Toki, toisen kerran!


Kuokkavieraat kotiin poistuu.
Selvisimme hyvin hengissä.
Joskus vierailumme toistuu
sipsutellen silkkikengissä ;)








sunnuntai 30. elokuuta 2020

Rauhakankaan retki


Taas ollaan metsään menossa,
on raskas reppuselkä kenossa.
Hiljainen, hiekkainen kärrytie
meidät perille salomaille vie.



Mutta jostain puitten takaa 
hailakka silmä katsahtaa. 
Siinä kivinen seita makaa, 
joku syliin voisi kapsahtaa.






Mutta onko seitaan luottamista,
hyytyä voi sen sylissä, takissa.
Pelkäämme kiveksi tuottamista,
tyytyä parempi lymyssä, lakissa.



Kankaan kyljestä alkaa suo.
Siinä varsinainen tutkimuskohde,
mikä meidät luoksensa tuo.
Silmistämme loistaa rahanhohde.



Täällä saattaa kasvaa kihokkia,
josta huiman paljon maksetaan.
Uskaltaisiko koittaa inhokkia?
Kaipa keräillä me jaksetaan.





Aika yrtti, näätsen, popsii lihaa.
Hyvä ettei kasva meillä pitkin pihaa.
Taikamyrtti, voisin kuvitella,
nakkikioskilla alkaa huvitella.



Helmi tyytyy karpaloon,
sen poiminta on turvallista.
Mehu siirtyy vartaloon,
ja vaikutus on terveellistä.





Rämeen reunaan rakennettu
oli "leijonien" puinen luola.
Kohta eväät oli nakerrettu,
munistamme puuttui suola.



Olisikohan aika talsia kotia kohti,
sitä pienet vaeltajamme pohti.
Houkuttava harha sammalikkoon 
samettiseen sentään sallittakoon.







lauantai 30. toukokuuta 2020

Hietikko-metsän hiippailijat

Helmi ja Ilmi keväisellä retkellä omassa "puolen hehtaarin" metsässään.


Punahilkkakin poikkesi polulta
kukkia kedolta poimimaan.
Voikukat houkutti pellolta
ahkerat kätöset toimimaan.



Me olimme matkalla kuuntelemaan
vanhojen honkien huminaa,
onttojen kuusien kuminaa,
me taajamaelämää muuntelemaan.


Metsään tullaan varovasti,
keijuja ei saa säikytellä.
Oksaan jos tartut harovasti,
purovettä alat läikytellä
- se tuskin kannattaa,
se maahiselta manausta annattaa.


Vanhassa metsässä kummallista,
kun juuret taivasta kurkottaa.
Vankassa syrjässä turvallista,
kun suuret pelkonsa karkottaa.


Multahovin vanhalla muurilla
valpassilmät ovat vartiossa.
Kultaparin varmalla tuurilla
vaaranpaikka löytyy partiossa.


Helmi totisena tarkkaa,
ettei kukaan kimppuun karkaa.
Menninkäisen linnoitusta
puolustetaan, innoitusta
riittää, menninkäinen kiittää.


Ovelia olevanne luulitte?
Rapinaa linnan takapuolella.
Pysähtymiskäskyjä kuulitte.
Me tarkkailemme tosi huolella.


Sitten tuli aivan hiljaista,
eikä osattu arvata syytä.
Heti teki mielemme kiljaista,
eikä tarvinnut pelätä kyytä,
sillä mörkö meitä kylmästi katseli,
ja tuskan hiki otsamme kasteli.


Painuttiin turvaan syvälle
tänne Kalliovuoren varjoon.
Tuntuisi varmaan hyvälle,
jos tulisit apua tarjoon.


Kovasti karkuun kipitettiin
ja nauravan kannon nokkaaan
me istuimme, mörköä ripitettiin.
Saamme kertoa kaskun arvokkaan.


Helmi ehdotti samaan syssyyn,
ei tahdo antaa kuusen kaatua,
se saattaa muuten maatua,
että nostetaan se pystyyn.


- Ei mua huvitakaan nostaa,
turha myrskylle on kostaa.
Eihän ole meidän huolena,
että luontoon kuuluu kuolema.


Tässä on liito-oravilla baari,
käpypurilaista näkyy hotkitun.
Joukossa on ollut barbaari,
suomut nähdään pitkin potkitun.


Niinpä mieleen muistuu,
että nytpä eväs maistuu:
sämpylää ja ketunleipää,
kurkkua ja suolaheinää,
maitopullo repusta,
märkä sammal pepusta.


Aika lähteä kotia kohti.
Tämä oli mukava retki.
Mättäällä kumpikin pohti:
- Jäätäiskö vielä hetki!






tiistai 26. toukokuuta 2020

Säläsjärven selli

Tuumataanpas vähän,
me voidaan ehkä keksiä,
jos istutaan nyt tähän,
niin kierrettäiskö metsiä?

Seuraataanpas rantaa,
me osataan kai eksyä,
jos mielijohteen antaa
niin valloillansa käskeä.



Nuuskamuikkunenhan siellä
yksin kuusikossa kuhnii,
talsii puisevalla tiellä
sommitellen tuumii tuhmii ( ? ).




Voi, ei huomattukaan vakoa,
pitkospuissa pitkin matkaa,
päästiin tukimaan sen rakoa,
ylös noustaan, saadaan jatkaa.




Vaarallista sakkia,
ne voi purra, kakkia!
Kun suojana ei takkia,
on paras koittaa pakkia!






Vaikeus ei tule yksin,
kohdata voi se heikkoa.
Selliin lukittuna sylityksin,
pelätä on syytä peikkoa.




Turha kaltereita välttää, karata,
peikko nenän juurta nyrpistää.
Aikoo kurja tytöt pataan varata,
hurja paistit poskeen rypistää.



Pitää juttu yhteen kääriä.
Luikurista emme peri maksua,
katsellessa puita vääriä
luotiin retkellemme monta kaskua.