Vuoden viimeinen päivä, jonka pituus on 10 minuuttia pitempi ( tällä leveysasteella ) kuin vuoden lyhin. Kukonaskelilla on sipsuteltu! Ei pimein päivä suinkaan, sillä aurinko paistaa matalalta. Aiomme julistaa kaamoksen päättyneeksi.
Kylmä linna
Se pimeään vähäistä valoa hohtaa.
Sen seinä on kylmää jäätä.
Se on selvä, jos ajattelee säätä.
Sen hyyde kylmiin ajatuksiin johtaa.
Rekiretki
tyttöjen rekeä matkaan kiskaisi.
Helmi takaa lisää vauhtia käski,
jolloin käpälistä lunta viskaisi.
Retken tarkoitus on olla huviksi,
mikä tässä nyt koostuu kuviksi.
Elämässä joskus päästään ylöspäin,
toinen kerta sitten alamäkeen näin.
Katse siirtyy kohti horisonttia,
piirtyy esiin jotain monumenttia.
Kovin viileänä rajaa jonkun tonttia.
- Jäätä! kuullaan Ilmin kommenttia.
Lumirouva tahtoo liftata,
siksi kovin pyrkii mukaan.
Tytöt meinaa heti hiffata,
kuinka vielä mahtuu kukaan.
Rouvan mieli tekee valoa,
sillä pimeys ei innosta.
Auringosta saisi paloa,
nostaa ilo irti rinnasta.
Ruostunut on vanha tähti,
josta aikaa sitten valo lähti.
Nyt se nojaa aivan kumossa
uinuu menneen ajan lumossa.
Kuu ja tähti varmaan yöllä
saattaisivat toki valaista.
Siitä taivaan harmaan vyöllä
riittää apu, jos on homma salaista.
Eipä ihme, että onkin loiste puuttunut,
hämäryys ja synkkyys maaston vallannut,
kun on aurinkoinen puskaan juuttunut,
vahva alakulo, kaamos, meidät hallinnut.
Kelpaa lumirouvan asua nyt taloaan,
tyytyväisiä myös tytöt tahoillaan,
sai hän vihdoin kaivattua valoaan,
aurinkokin jatkaa taasen radoillaan.
Ja kertaus vielä:
