Helmi ja Ilmi keväisellä retkellä omassa "puolen hehtaarin" metsässään.
Punahilkkakin poikkesi polulta
kukkia kedolta poimimaan.
Voikukat houkutti pellolta
ahkerat kätöset toimimaan.
Me olimme matkalla kuuntelemaan
vanhojen honkien huminaa,
onttojen kuusien kuminaa,
me taajamaelämää muuntelemaan.
Metsään tullaan varovasti,
keijuja ei saa säikytellä.
Oksaan jos tartut harovasti,
purovettä alat läikytellä
- se tuskin kannattaa,
se maahiselta manausta annattaa.
Vanhassa metsässä kummallista,
kun juuret taivasta kurkottaa.
Vankassa syrjässä turvallista,
kun suuret pelkonsa karkottaa.
Multahovin vanhalla muurilla
valpassilmät ovat vartiossa.
Kultaparin varmalla tuurilla
vaaranpaikka löytyy partiossa.
Helmi totisena tarkkaa,
ettei kukaan kimppuun karkaa.
Menninkäisen linnoitusta
puolustetaan, innoitusta
riittää, menninkäinen kiittää.
Ovelia olevanne luulitte?
Rapinaa linnan takapuolella.
Pysähtymiskäskyjä kuulitte.
Me tarkkailemme tosi huolella.
Sitten tuli aivan hiljaista,
eikä osattu arvata syytä.
Heti teki mielemme kiljaista,
eikä tarvinnut pelätä kyytä,
sillä mörkö meitä kylmästi katseli,
ja tuskan hiki otsamme kasteli.
Painuttiin turvaan syvälle
tänne Kalliovuoren varjoon.
Tuntuisi varmaan hyvälle,
jos tulisit apua tarjoon.
Kovasti karkuun kipitettiin
ja nauravan kannon nokkaaan
me istuimme, mörköä ripitettiin.
Saamme kertoa kaskun arvokkaan.
Helmi ehdotti samaan syssyyn,
ei tahdo antaa kuusen kaatua,
se saattaa muuten maatua,
että nostetaan se pystyyn.
- Ei mua huvitakaan nostaa,
turha myrskylle on kostaa.
Eihän ole meidän huolena,
että luontoon kuuluu kuolema.
Tässä on liito-oravilla baari,
käpypurilaista näkyy hotkitun.
Joukossa on ollut barbaari,
suomut nähdään pitkin potkitun.
Niinpä mieleen muistuu,
että nytpä eväs maistuu:
sämpylää ja ketunleipää,
kurkkua ja suolaheinää,
maitopullo repusta,
märkä sammal pepusta.
Aika lähteä kotia kohti.
Tämä oli mukava retki.
Mättäällä kumpikin pohti:
- Jäätäiskö vielä hetki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti