Kevättä kotikulmilla

 

Valkovuokkojen vuoksi kai

Pappa kameransa esiin sai.

Meitä mukaan kovin aneli,

ettei jutusta tulisi liian haneli.

Meidän asumme kevään värejä toistavat,

herkän vehreänä lehdet, keltaisina kukat loistavat.

Meillä kasvaa rentukoita portaan pielessä.

Niitä katsellessa tuntuu alkukesä mielessä.

Kiipeilypuumme ovat vielä puisevia,

oksat, rungot suorastaan luisevia.

Omenapuussa saisivat pörriäiset viettää juhlaa.

Luonto rajoittamatta kauniita voimiansa tuhlaa.

Kauan saadaan odotella vielä omppuja,

mutta harjoitellaan kiipeämistemppuja.

Virmailassa

Padasjoella Päijänteen rannassa lilluu saari Virmaila, jota pitkin ajattelimme kirmailla, maisemia maistella, rantateitä astella. Vaan kun selvisimme yökkäilemättä kimuranttia reittiä Kellosalmelle, soratien tomuihin päädyimme, synkkiin korpiin.

( Kuvat Google Mapsista )

Kun löysimme tieltä sammalet myllätyt,

teki mielemme piiloon ennen kuin yllätyt

karhun kenties vastaamme kömpiessä.

Vaara on ohi, sananjalan sanaan luotamme. Tuskinpa nallelle pettymystä tuotamme, vaikka tänne jäämme.

Unohtuivat eväät kotiin. Onneksi luonto tarjoaa revonrieskaa, ketunleipää, jänön- tai käenkaalia.

Kyllähän saaressa sentään pitää rantakiville istumaan entää!

Paluumatkalla kurvasimme Laivarantaan. Mommin ja Papan suussa jäätelö maistui. Me puolestamme kaivelimme repustamme kesähepenet ylle, koska nämä helteet tuntuvat jatkuvan.