lauantai 22. heinäkuuta 2023

Kulttuurikävelyllä 2

  Art Housen jälkeen kiipeämme Haapalanmäen puoliväliin.



Kohteenamme Puuseppämuseo. Syynä tietysti halumme vilkaista puuseppä Martti-paappamme aikaiseen vanhaan verstasmaailmaan. ( Tästä voit myös vilkaista museon sivuille. ) Mutta ennen muuta halusimme nähdä puuleluja aikojen takaa. Museossa vierailun teki mieluisaksi myös ystävällinen ja asiantunteva opas, jonka kirja löytyy juttumme lopusta.


Alakerrassa tutustuimme vanhoihin työkaluihin ja kävimme neuvomassa koristeveistäjälle uusimpia alan hienouksia.



Selvähän se, että nikkarit veistelivät lapsilleen lelut puusta.


Ja huonekalut viimeisen päälle!



Kas vain! Kaij Lindgårdin käden jälki näkyy täälläkin.


Hei! Siinähän on tuttu Eemeli ja kokoelma puu-ukkeleita, joita hän veisteli jouduttuaan metkujen takia liiteriin arestiin.




Kolmas kohteemme on Jurvan museo, josta kerromme huomenna.

perjantai 21. heinäkuuta 2023

Kulttuurikävelyllä

  Voisi luulla, ettei tällaisella pienellä kaupungin kaupallisella alakeskuksella, Jurvalla, ole mitään tarjottavaa kulttuurinnälkäiselle. Lähdimme pienelle päiväkävelylle kohti Haapalanmäkeä.




Puolen kilometrin päässä olimmekin ensimmäisellä etapillamme Art House Jurvassa.
Koska suvussa on vaikuttanut puuseppiä, lähdimme katsastamaan Oiva Kentta-näyttelyä.


Uskomattoman tarkkaa ennakkosuunnittelua, materiaalin ja työkalujen hallintaa.



Oiva Kentta piirsi ensin mallin ( oikealla ), minkä jälkeen toteutti suunnitelman.

Art Housessa oli muitakin puusepän taidonnäytteitä esillä, Tero Hulkkonen.



Voisitteko kuvitella, että tämä on puuta!



Ripaus mystiikkaa!

Art House Jurva on iso rakennus, entinen puusepänverstas. Siellä on muidenkin taiteilijoiden teoksia esillä. Kaj Lindgård:


Tällä papparaisella on vilu eikä mistään saada tarpeeksi suurta vilttiä edes.


Tyttö on vähän venähtänyt pituutta. Muistuttaa kreikkalaista marmorijumalatarta - mutta on kuitenkin puuta kuten tuo paleleva heppukin.

Lopuksi ripaus maalaustaidetta, Katariina Matsinen:



Ja Mikki Paajanen, jolla toki talttakin pysyy näpeissä.


Tänne pitää tulla toistekin. Mutta nyt kävely jatkuu kohti Haapalanmäkeä - siitä toisella kertaa.

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Pissahätä

 Se voi yllättää matkailijan koska vain, tavallisesti jossakin hankalassa paikassa, siis pissahätä. Se tulee salakavalasti. Se koskettaa nuorta ja vanhaa, rikasta ja köyhää, alhaista ja ylhäistä - vaikka kuningasta.



Kylläpä oli pieni mies tuo kuningas Aadolf Fredrik, joka kauan sitten kävi lorottamassa tuon kiven takana; niin häveliäs oli kunkku, ettei kehdannut julkisesti hoviväen nähden, mahtui sinne piiloon, ehkä piti kyykistelläkin.





Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!


Mitä liene ollut kunkulla kuivikkeena, meillä on aina asianmukaiset varusteet matkassa.


Tämä kivinen vessa sijaitsee Kurikassa kappaleen matkaa keskustasta Miedon kylään päin.





keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Hartolan kuningaskunnassa ( Gustav Adolfs )


 HARTOLA
Tervetuloa kuningaskuntaan!

Vaatimattomuus ei kaunista,
paljon parempi itseä kehua.
Ei naamat muistuta naurista,
vaikka syöty onkin rehua.







Ei näy missään rahvasta,
 astutaan kunkkujen teitä.
Vähän vilu nipistää varvasta,
mutta eihän se harmita meitä.



Helmin teki mieli nähdä linnaa,
prinsessoja sekä muuta hovia.
Uupui kukkarosta monta pinnaa,
ei se kestä yhtään lisää lovia.


Laiturilla Pappaa paleltaa,
Huulet aateliset siniveriset.
Jaksaakohan enää vaeltaa.
- Kuulen kyllä miten täriset.


Tainionvirran rantakivellä
syysaurinko saa poskia hivellä


Ekonkosken sillan väleistä
voisivat pikkuiset pudota.
Akannostajat vesistä viileistä
saisivat virran padota.



Kaarisillan kauneuden
näkee paremmin loitolta;
korkeanpaikan kauheuden
pelkonsa tuntuu voitolta.


Nyt ei saisi edes kiikkua,
jos jalan aikoo tästä liikkua.



 
Miksi pitää sillan riippua?
Silmät kiinni! Usko alkaa hiipua!


Vihdoin maassa juurevasti,
päästiin kannon nokkaan,
ihmetellen suuremmasti,
 kirkko tästä joutui hukkaan?



Löytyypä kuningaskunnasta uusi kirkko,
jos pitää yli satavuotiasta uutena. 
Stenbäck oli nimensä mukainen kirkkoarkkitehti, joka ei varmaan puusta olisi osannut mitään tuunata. Kansallisromantiikkaa, sekä uusgotiikkaa ynnä jugendin vaikutteita kuten helposti huomaamme ( tai luemme wikipediasta ).



keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Heilit Heinolassa

 


Terveisiä Heinolasta,

palasimme sieltä vasta.

Saimme monta muistoa,

kun näimme Rantapuistoa.





Suomen suurimmasta puusta

kaksi likkaa alas hyppeli,

päässeet tuumimasta muusta:

Miksi jaksaa Tsaarinpoppeli?





Ikää 125 - 175 vuotta!






Monenmoisia soppia

löytyy lintutarhalta,

kaikenkokoisia koppia

täytyy tutkia seinäkartalta!





Huuhkajan kanssa voi pölläillä,
kun on retkessä huumorivaraa,
ruuhka-ajan ulkona vielä hölläillä,
sun on hetkessä nähtävä araa.










Tukinuittaja-patsas